Hans Hundegger alkoi kehittää ja rakentaa sahalaitostekniikkaa, 5. lokakuuta 1978 hän perusti oman yrityksen. Vuonna 1981 Hans Hundegger aloitti maailman ensimmäisen täysautomaattisen yhdistelmäkoneen kehittämisen. Vain muutamassa vuodessa hänen yrityksensä saavutti toimialueellaan Euroopan markkinajohtajan aseman. Tänään markkinajohtajuus on jo maailmanlaajuinen.
Yli 3500 konetta kovassa käytössä joka puolella maailmaa todistavat tietotaito-etumatkaa. Tänään Hundegger rakennetaan yli 280 konetta vuodessa, ja liikevaihto on yli 76 miljoonaa euroa. Yhdistelmäkoneiden lisäksi valmistetaan myös Speed-Cut-pikakatkaisuautomaatteja, höyläautomaatteja, työstökeskuksia suurten liimapuupalkkien ja puisten seinäelementtien työstämiseen sekä BAMTEC-betoniraudoituslaitteita. Myös Hans Hundegger keksimää Massiv-Holz-Mauer valmistuslinjaa valmistetaan kotimaassa Saksassa sijaitsevalla tehtaalla.
Noin 300 työntekijää tuottavat ja toimittavat innovatiivisia ja tukevia koneita. Tehdasalueemme käsittää noin 41.000 m², josta yli 20.000 m² on tuotanto- ym. halleja sekä toimistorakennuksia. Oma ohjelmistojen kehitys takaa nopeita ja asiakasystävällisiä ratkaisuja. Nimi Hundegger on jo 30 vuotta ollut huippusuorituksen ja laadun takeena mitä täysautomaattiseen puun yhdistelmään tulee; paras hinta-/laatusuhde ja helpoin käyttö.